Alemania

Ja niin koitti viimeinen päivä Espanjassa. Jostain syystä lähtöpäivää edeltävänä yönä on hankala nukkua, vaikka en ainakaan tietääkseni jännitä. Kai se on se tieto, että pitää herätä aikaisin.

Kolmen tunnin yöunilla siis suuntasin tieni kentälle. Vielä seitsemältä aamulla vastaan tuli baarista poistuvia ihmisiä ja yksi yökerho näytti olevan vielä auki. Kukaan ei ollut kovassa humalassa. Outoa.

Kentällä check-iniin jonottaessani mieltä kalvoi epäilys siitä, tarvikseeko minun edes mennä sinne. Puolen tunnin jonottamisen jälkeen virkailija käski suoraan portille. Ei edes punninnut laukkuani. Vittuako ne aina välillä syynää ja välillä ei? Varmasti olisivat käännyttäneet turvatarkastuksessa takaisin jossen olisi siellä käynyt.

Jälkiviisaana tajusin, että Hahnin kentän kautta lentäminen yhdellä väliyöllä ei ollut mikään maailman paras idea. Bussimatkoihin menee aikaa neljä tuntia ja rahaa kolme kymppiä. Frankfurtissa olen käynyt pari kertaa ennenkin, joten ei täällä varsinaisesti pyöriä jaksa ja olisin ihan hyvin voinut käyttää bussiin menevät rahat suoraan siihen vähän kalliimpaan lentolippuun, joko suoraan lentoon tai muka kalliimman välilaskun kautta. Tai jäädä jonnekkin rupuiseen motelliin Hahniin, mutta nääh..

Veeralle terkkuja; se thai-ravintola on vielä pystyssä. Meinasin käydä siellä syömässä, mutta oli kiinni.

Eilen Santiagossa hotellini edessä oli kuvausryhmä ja päästäkseni ulos jouduin kävelemään kameran edestä.

Päädyin varmaan paikallisiin uutisiin. Takaisin tullessa tie kotiin oli katkaistu poliisien toimesta ja jouduin kiertämään jostain pirun kaukaa. Myöhemmin selvisi, että siellä oli joku Japanin iso kiho vierailulla. Tänään hostellini oven tukki turkkilaisten mielenosoitus (sentään saksalaiseen tapaan, ei ammuskelua). Olen nähnyt varmaan kaksisataa poliisia vuorokauden aikana. Miten minun asumuksieni lähettyvillä jatkuvasti sattuu ja tapahtuu?

Punaisten lyhtyjen katu on hieno. Tai ei niissä tissibaareissa ja casinoissa mitään niin ihmeellistä ole, mutta raja pukumiesten lasitalokortteleihin on kuin veitsellä leikattu. Yhden kadun ylitettyä vastaantulevat leppoisat nistit vaihtuvat onnettomiin, kiireisiin bisnesukkeleihin hienoissa autoissaan, omaisuus ranteessaan. Taisin juuri valita leirini.

Baaritiskillä iltapalaa nauttiessani paikalle saapui kaksi leidiä, joiden leidiksi tuleminen oli vielä vähän vaiheessa. Huvittavia otuksia ylitsevuotavalla feministisyydellään ja ihon karvoituksilla ja möreällä äänellä.

Pahoittelen blogin laadun laskua. Vähän tälläistä "söin aamupalaa"-raportointia ja laiskaa kuvaamista.

Tänään otetaan suunnaksi Tampere.

Lintuja ei loppukevennyksessä olekkaan hetkeen ollut.