Päivä oli jälleen kirkas ja syykin tuli hyvin selväksi katsoessamme alas pilviin.
Koin hämmentävän hetken elämässäni, kun viisi ehkä maailman stereotyyppisintä homoa pyysivät minua ottamaan kuvia heidän maatessaan vuoristoniityllä. Luulen heidän olevan Espanjan fab5.
Pilviä laaksossa. Ihan oikeasti.
Aamukakkani oli niin riehakas, että pönttö meni rikki. Tunsin isällistä ylpeyttä, jätin vähän normaalia enemmän tippiä ja poistuin nopeasti paikalta.
Lounas.
Caminolla on välillä vaihtoehtoisia reittejä, jotka kulkevat hienompaa reittiä tai jonkun linnan tai kirkon kautta tai mitä vain. Yleensä risteyskohdat ovat hyvin merkittyjä, mutta ei tällä kertaa. Luonnollisesti lähdimme väärälle tielle ja kuljimme ylimääräiset kymmenen kilometriä hylättyen kylien läpi. Motivaatio tuhoutui kokonaan ja halusin jo luovuttaa. Onneksi H:lla on vielä taistelutahtoa jäljellä. Ja muutenkin, mitä jos en jaksa? Jään keskelle metsää tai peltoa. Mitäs sitten?
Tämä tapahtuu muutaman kerran päivässä, ei jaksa enää sävähdyttää. Kaikkilla on p.vaeltajien hevosten tai karjan jätöksiä + olemme jatkuvasti peltojen keskellä. Kaikkialla haisee paska.
Maisema on vaihtunut metsäiseksi. Toivotan varjon ja hienot maisemat lämpimästi tervetulleiksi.
Mieli lepää.
Määränpäässämme ensimmäisessä tarkistamassamme alberguessa oli vastassa vähän kiusaantuneen oloinen nainen. Heillä ei kuulemma ole varsinaisesti sänkyjä, mutta telttamajoitus löytyy. Hämmennys vaihtui nopeasti hilpeydeksi naisen huomattua, kuinka innoissaan me olimme asiasta.
Pihan perältä löytyi armeijatyylinen teltta ja sen sisältä punkat. Mahtava paikka, ei edes ketään jakamassa "huonetta".
Majoitus.
Nukkumaanmenoa valmistellessamme löysimme teltasta valehtelematta peukalon kokoisen ampiaisen. Huba yritti rohkeana napata sitä laatikkoon minun kiljuessa kuin pieni tyttö. Amppari kuitenkin oli niin ärhäkkäällä päällä, että hunniltakin loppui rohkeus. Lopulta houkuttelimme demonin ulos luolastamme sammuttamalla valon ja avaamalla oven.
Vähän hävettää kertoa, mutta otuksen ryömittyä ovenlierin toiselle puolelle, tarkastimme tilanteen puhelimeni kameralla. Sitä kun voi käyttää kuin peiliä tai periskooppia.
Myöhemmin teltasta paljastui myös hämähäkki, kokoluokkaa Espanja. En pelkää hämiksiä, joten autoin mokoman ulos. Tämän kerroin vain pelastaakseni kasvoni.
Teltan katosta lattiaan tarkastettuamme pystyimme rauhallisin mielin menemään sänkyihimme kuuntelemaan susien ulvontaa.
Huban epämääräinen yritys suojautua ötököiltä. Muuten hyvä, mutta hengittämään ei pysty.
Mieli
Sanon aina, kuinka camino palauttaa ihmisen raiteilleen. Tiedän kyllä kuinka turhaa stressi ja negatiivinen ajattelu on, mutta välillä täytyy käydä muistuttamassa itseään asiasta. Tähän camino on parasta lääkettä.
Ihminen ei oikeasti tarvitse sitä kaikkea turhaa paskaa, mitä olemme ympärillemme luoneet. On keinotekoisia tarpeita ja keinotekoisia auktoriteetteja. Keinotekoisia ongelmia ja keinotekoista onnea. (materiaa) Pienenä luulin vanhojen ihmisten olevan viisaita. Kuinka tyhmä ja naiivi sitä voikaan olla?
Jotkut vain eivät tunnu koskaan elämässään pysähtyvän ajattelemaan elämäänsä tai kuuntelemaan itseään. Sitten eletään huonossa parisuhteessa ja tehdään työtä, joka ei ole vuosikausiin tarjonnut mielihyvää. Liikaa saa katsoa vierestä, kuinka ihminen katkeroituu tai pysyttelee paikoillaan epämieluisassa elämässä vain, koska pelkää muutosta tai muiden reaktioita.
Älä valita, vaan tee muutos parempaan ja heivaa konditionaali helvettiin elämästäsi ja tee haluamasi asiat - myös ne ikävät - heti. Myöhemmin ei ole yhtään parempi aika. Kaikki on omassa päässä ja asiat ovat tasan niin hyvin, kuin ne itse näkee.
Helppoa se on aina tien päällä vastaanottavassa tilassa ajatella näin, mutta valitettavasti oikean polun hukkaa liian helposti kaiken sen hulluuden keskelle palattuaan. Ylläoleva on siksi lähinnä muistutus itsellleni. En halua kertoa kenellekkään, kuinka pitäisi elää.
Sielun käsittely saa jäädä. Menee tarpeeksi lähelle tähänkin aiheeseen.
Ärsyttää. Unohdan aina puhelimen käteen saadessani, mitä piti sanoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti