Camino on takana, joten otimme bussin Fisterraan. Bussilla matkustaminen tuntuu jotenkin oudolta. Kuljimme kolmen päivän matkan kahdessa tunnissa. Perillä meidät toivotti teretulleeksi meren tuoksu, sitä onkin ikävöity.
Aamulla oltiin pilvessä. Bussi vei pilven alle. Turvallista matkaa, näkyvyys noin viisi metriä.
Etsimme hotellimme (kyllä, hotelli) ja lähdimme rannalle ihmettelemään merta ja keräämään simpukankuoria. Sää on kolea, harmaa ja sateinen, joten emme käyneet vielä uimassa. Tarkoitus kyllä olisi.
Hotellihuone. Vierekkäin nukkumisesta on tullut jo tapa. En tiedä, kuinka enää saan unta ilman kuorsaavaa hunniani.
Merinäköala.
Fisterra ei ole mikään turistikohde. Täällä ei ole linnoja, kirkkoja tai museoita, eikä hyviä shoppailumahdollisuuksia. Sen sijaan tätä pidettiin aikoinaan maailman reunana, aikana ennen Amerikkojen "löytämistä". Näkökulma-asioita.
Mihin sitä ravintolaa tarvitsee?
Tämä on kalastajakaupunki ja suurin turistihoukutin onkin erittäin tuore kala, josta kävimmekin ottamassa selvää. Pienessä kaupungissa on suuri satama ja tuntuu, että suurin osa asukkaista on kalastajia tai ravintolatyöntekijöitä. Kyllähän meressä kalaa riittää ja sen huomaa pelkästään kurkkaamalla laiturilta veteen. Kalastaa voisi vaikka kivellä, niin paljon siellä on kaloja ja vesi kirkasta.
Harmaata kuin Suomessa konsanaan.
Nyt otetaan iisisti ja palaudutaan caminon rasituksista, sekä nautitaan kesästä. Kotoa tuli palautetta painonpudotuksesta, ongelmalle koitetaan tehdä jotain. Myös törkeät rusketusrajat olisi tarkoitus korjata. Säätiedotus vain ei lupaa hyvää.
Fisuja. Olkoon päivän elukkakuva.
Arkiston helmiä jostain satoen kilometrien takaa. Näitä graffiteja oli kaikkialla..? Ikävä olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti