A camino - matkaan

Pamplona-Puente la Reina n.20km

Sitten lähdetään. Totutan itseäni rytmiin pikkuhiljaa ja heräsin "vasta" seitsemältä. Ovesta poistuin 7.50, eli noin 40min seisoin kahvinkeittimen edessä toinen käsi mukin korvalla ja toinen pannun kahvassa lapaten sisääni lisää ja lisää polttoainetta.

Tämä ei ole varsinaisesti albergue, eli täällä on myös normaaleja matkaajia. Varmaan vittumaista reissata, kun lähes koko hostelli herää eloon ennen auringonnousua.

Lähdin kävelemään tietämättä, mitä ajatella. Se olisi menoa nyt. Kävelin Pamplonan läpi reitin varteen ja tajusin mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, ettei Caminolla voi eksyä. Merkkejä oli kaupungissa noin kolmen metrin välein ja maastossa sen verran mitä tarvitsee ja jokaisen tarvitun välissä yksi tai kaksi.

Kaupungissa seurattiin näitä

Maastossa näitä ja kylissä ja tien varsilla on maalattuja nuolia.

Kaupungissa on ankeaa vaeltaa, mutta äkkiä sieltä pois pääsi. Seuraavaksi olikin korkeahko vuori ylitettävänä. Yhdessä kohtaa tie haarautui ja suurin osa meni pyöräilijöille tarkoitettua kivetettyä tietä. Minä valitsin lyhyemmän reitin ja rämmin nilkkoja myöden mudassa.

Noin puolessa välissä kävelyä oli vuoren harja. Miten vuorikiipeilijät jaksaa sitä jatkuvaa puhuria jos tuollaisellakin nyppylällä se alkaa ärsyttämään?

Alastulo on jostain syystä raskaampaa, kuin kiipeäminen. Jatkuvasti saa jarruttaa ja polvissa tärähtelee ikävästi.

Tunsin oloni todella nuoreksi. Lähes kaikki vaeltajat on yli nelikymppisiä, osa jo aikoja sitten eläkeikään ehtineitä. Ohitin muutaman kymmentä ihmistä. Välillä kun tie oli poikki tai maasto muuten hermoja ja jalkoja koettelevaa kurjuutta, minä loikin yli kuin gaselli vanhempien jäädessä taistelemaan. Toki pysähdyin auttamaan pahimmissa kohdissa..

Välillä porukkaa oli ihan jonoksi saakka, mutta äkkiä ne pahimmat sumat sai karistettua ja nauttia rauhasta.

Kapuamista. Jonossa kuin karja.

Hyvin jaksoi parikymmentä kilometriä. Kerran pysähdyin syömään chorizoa ja hedelmiä, muuten melkeinpä yhtä kyytiä ja sen tuntee jaloissa. Nopeasti ne palautuu, kun hetken malttaa olla.

Ajattelin vähän pantata ja totutella, enkä kävellyt tänään enempää. Katsotaan sitten myöhemmin niitä maratonipituuksia.

Ja koska sää on aina se kiinnostavin aihe, niin pirskotteli lähes koko ajan, ei kuitenkaan sen vertaa, että olisin sadetakin pukenut. Repun kyllä suojasin. Lämpötilasta en osaa sanoa. Kevyt takki päällä oli kuitenkin hyvä olla. Takki tosin saisi pitää tuulta. Pitikin pihistellä ostaessa.

Tänään on myös hyvä päivä, koska on keskiviikko. Normaalisti lähtisin tänään homehtumaan sinne purkille viikoksi ilman päivänvaloa, raitista ilmaa tai halua jatkaa huomiseen (dramatisointi, siellä on ihan kivaa). 

Ohdakkeita ja vuoristoa.

Läheltä huippua.

Huipulta menosuuntaan.

Läheltä huippua tulosuuntaan. Oikeassa reunassa Pamplona.

Tie?

Keskellä kaikkea yhtäkkiä.. Sademetsä?

Saatana ottanut taksikuskin muodon. Monikohan on langennut kiusaukseen.

Ihmisiä kuolee Caminolla. Terkkuja äitille!

Perille albegrueen saavuin klo 13, eli viiden tunnin vaeltamisen jälkeen. Pieni jalkojen lepuutus ja varustehuoltoon. Parempi se on hoitaa juoksevat asiat alta pois mahd. nopeasti. Housut olikin polviin saakka mudassa, eikä kengistä tunnistanut enää alkuperäistä väriä.

Tein iltapalaksi pussipastaa simpukoilla tuunattuna. Päivän jännittävin hetki.

Matkakertomukset loppuvat tältä osalta. Täst'lähtien jutustelen niitä näitä. Ei säähän, eikä reittiin kajota ellei jotain mainitsemisen arvoista jommassakummassa tapahdu.