Vaikka jalat eivät kipuilleet, päätimme ottaa lepopäivän ja kävelimme lyhyemmän matkan.
Saavuimme Burgosiin, joka on jälleen isompi kaupunki. Puuduttava matka vei läpi teollisuusalueen, imien kaiken elämänhalun ja voiman kulkijasta. Autokauppoja, autokorjaamoita, huonekaluliikkeitä, huoltoasemia, tehtaita, liikennettä, isoja rekkoja. Olimme jo lähellä tuhoutua henkisesti, mutta pääsimme viimeinkin kaupungin vanhaan osaan. Eilisen viiskymppisen aiheuttama krooninen nälkä vaivasi siellä kaikkien lihakauppojen, ravintoloiden ja jäätelöbaarien keskellä.
Mieltä ylentävää.
Parempi.
Löysimme kaupungin pitämän alberguen ja kukas se siellä jonotti? Oliver! Iloisen jälleennäkemisen jälkeen etsimme punkkamme tuosta laitosmaisesta, modernista alberguesta. Orwell varmaan nukkui täällä aikoinaan ja sai siitä inspiraatiota dystopisiin näkemyksiinsä. Ei tämä mikään ikävä paikka ole, todella laitosmainen vain. Tämän yön en ole Oskari, olen asukas #233.
Kuin kortistohylly.
Hoidimme alta pakolliset pyykin ja vaeltajan pesut ja lähdimme valloittamaan Burgosta. Täällä asuu melkein miljoona ihmistä ja atmosfääri on kuin missä vain isommassa etelä-eurooppalaisessa kaupungissa.
Vaikuttava näky.
Kaupungilla pyöriessä tunsin itseni enemmän kaupunkilomalaiseksi, kuin pyhiinvaeltajaksi. Otin ilon irti ravintolatarjonnasta ja tankkasin italialaisella pizzalla ja itävaltalaisella suklaakakulla. Ei espanjalaista tänään, kiitos.
Vähän isompi ja näppärämpi kenkähylly.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti