Ciruanan alberguen pitäjä varasi meille pedit Villoriasta. Oli erilaista kävellä, kun tiesi määränpäänsä ja pystyi luottamaan siihen, että alberguessa olisi tilaa. Villorian alberguessa oli tilaa vain yhdeksälle ihmiselle ja sitä piti vapaaehtoiset brasilialaiset. Hinta oli vain 5e ja meille valmistettiin sosekeittoa ja brasilialaista lihapataa (jolla kuulemma jaksaa kävellä täältä Santiagoon, en epäile) vapaaehtoista maksua vastaan. Ruoka oli todella hyvää ja pidän tästä espanjalaisesta tavasta kerääntyä pöydän ääreen ja täyttää huone puheella ja lämpimällä ilmapiirillä. Ja se viini.
Ennen ruokailua kaikki kertoivat jotain itsestään, caminostaan, motiiveistaan, mistä vain halusi, millä kielellä halusi ja ruokailun jälkeen jäimme keskustelemaan. Täällä todella tuntee olevansa osa jotain suurta kokonaisuutta, mutta hyvällä tavalla, ei tiilinä muurissa tai rattaana koneistossa.
Suurimmalla osalla porukasta on suunnilleen sama päivätahti, joten kasvot tulevat tutuiksi. Vaihtelevuutta on kuitenkin tarpeeksi.
Opin tämän jo pienenä, mutta aina ilahduttaa huomata kuinka pieni hidaste kielimuuri todellisuudessa on.
Albergueiden pitäjät tosiaan ovat usein vapaaehtoisia ja se täytyy muistaa. Tyypit tekevät kovaa työtä päivästä toiseen käytännössä ilman palkkaa. Uskomatonta. Tien varrella on myös paljon kaupallisia albergueita, joita sinun on välttävä. Ne ovat yleensä huomattavasti kalliimpiakin.
Lentonäytös? Aamulla oli ihan pilvetön taivas, asia muuttui pian.
Peltoa pellon perään. Maisemat ovat muuttuneet tylsiksi. Kohta alkaa taas vuoristo.
Lumisia huippuja. Ja peltoa.
Välillä edestä. Peltojen välissä.
Alaska. Huomaa muutos taivaassa. Tämän ja edellisen kuvan välillä on noin puoli tuntia.
Lisää peltoa ja vuoria.
Norja.
Kissa taas. Pysähdyin paijaamaan, tietenkin.
Koira. En paijannut, tarjosin pähkinän.
Koiran pieni pelokas kaveri. Muistuttaa erästä tuntemaani unkarilaista.
Lama näkyy kaikkialla. Ränsistyneitä taloja ei pureta pois, monet liikkeet ovat joutuneet lopettamaan toimintansa ja köyhyys paistaa läpi kaikesta. Surullista nähdä lautoja liikkeiden ikkunoissa. En tiennyt laman iskeneen tänne niin kovasti.
Joskus kun innostun muistelemaan omia vanhoja reissujani, todella ällistyn miten sitä tuli ihmisten kanssa niin hyvin juttuun, vaikka yhteistä kieltä ei välttämättä ollut juuri lainkaan. Sitä paitsi aina on hyvä osata muutamaa isoa eurooppalaista kieltä, joka ei ole englanti, vähintään muutama sana. Pelkkä positiivinen yrittävä asenne solkata jotakin saa ihmeitä aikaan toisten ihmisten suhtautumisessa. Vaikka englanti on nykypäivän lingua franca, on mielestäni rasittavaa liikaa naureskella tankeroa puhuville. Pääasia että uskaltaa avata suunsa! Erityisesti on hyvästä matkustaa yksin, siis ilman ketään suomea puhuvaa.
VastaaPoistaY un'otra cosa: kraanavesi varmasti on hyvää, mutta voiko siellä juoda vuoristopuroista?
Samaa mieltä. Kädet loppujen lopuksi kuitenkin puhuvat enemmän kuin suu ja huumori on kaikkialla samanlaista.
VastaaPoistaPurojen vesi on kirkasta, mutta en ole juonut, koska hanoja on kaikkialla. Suoraan purosta kai sekin vesi tulee. Ainakin välillä kellertää ja joka kerta maistuu erilaiselta.