Yhden miehen susilauma

Otsikkoa varten täytyy tietää elokuva Hangover.

Burgos - Hontanas 31km

Lähteminen on porukalla hankalaa. Ensin minut herätetään niin myöhään, että muut joutuvat odottamaan. Koska minulla kuitenkin kestää, pojat alkavat puuhastelemaan omiaan ja siten joudun odottamaan heitä tai toista, yleensä Oliveria. Uskomattoman hidas pakkaaja, joka vielä syö aamupalansa ja sitoo polvensa ja mitä kaikkea. Vituttaa odottaa.

Aurinko pilvettömällä taivaalla. Vihdoinkin.

Olen kertonut heille, että haluaisin kävellä välillä yksin ja he ymmärsivät. Tänään sitten kävelin nopeammin ja jätin heidät taakse. Ihan erilaista kulkea yksin. Ensinnäkin kävelen yksin huomattavasti nopeammin ja pidän vähemmän taukoja. Toiseksi pystyn taas ajattelemaan järkeviäkin vaihteeksi.

Nopea vauhti, lyhyet tauot ja paahtava auringonpaiste (kyllä! Kesä saapui Espanjaankin!) väsyttivät pienen kulkijan ja viimeinen kymmenen kilometriä tuntui todella tuskaiselta. Maisemakin oli puuduttavaa suoraa tietä pellon keskellä.

Loppumatkan puuduttamana kuuntelin musiikkia pitkästä aikaa. Yli viikon tauko oli tehnyt tehtävänsä, pink floyd kuulosti enkelikuorolta. Välillä tuntuu, että ainoa tie todelliseen nautintoon on pidättäytyminen. Hedonismin paradoksi.

Suoraa tietä loputtomiin.

Mietteissäni kävin läpi elämääni aika pitkälti kokonaisvaltaisena poikkileikkauksena. Mietin mistä olen tullut ja minne menossa. 

Muistelin pimeimmät syvänteeni, suurimmat suruni ja iloni, väärät polut (kai sitä pitää käydä väärällä polulla tietääkseen, mikä on oikea?), valinnat, jopa vanhat työpaikkani ja bändini. Matkasin ajassa ja paikassa pitkän matkan ja tulin siihen tulokseen, että olen onnellinen siinä, missä nyt seison. Ei kuitenkaan siinä kivisellä polulla, vaan vähän isommassa mittakaavassa.

Töitä sen eteen täytyi tehdä, mutta jos minulla on yksi elämä, tarkoituksena olisi tehdä siitä mahdollisimman miellyttävä, myös kanssamatkaajille.

Lisää kivirakennelmia.

Löysin vihdoinkin keittiöllisen alberguen. Lauantaista saakka, eli kuusi päivää olen kantanut pastaa ja tölkkibolognesea repussani. Mahtavaa päästä eroon ylimääräisestä painolastista ja nautiskella samalla yli 1200kcal päivällinen. Asiaa juhlistaakseni (ja koska perjantai), pistin haisemaan ja ostin kaupan kalleimman viinipullon. Maksoi neljä euroa, mutta kyllä kannatti.

Tuntuu, että tämä kylä on olemassa vain pyhiinvaeltajia varten. Täällä on ehkä 40 asukasta, mutta ainakin kolme albergueta. Tämä mihin jäin on todella iso ja/mutta viihtyisä. Ihmiset hullaantuvat auringosta. Kaikki ovat pihalla viinin tai oluen kanssa ja osa jopa ottaa aurinkoa muurin päällä ilman paitaa. Tämä se on elämää

Vain yksi pilvi varjostaa elämääni.

Olen ollut nyt 13 päivää tyydyttämättä miehisiä tarpeitani. Tuntuu pahalta. Hedelmäni painavat enemmän, kuin reppuni ja alan näkemään harhoja. Välillä ei tunnu missään, välillä taas sattuu, itkettää, naurattaa ja masentaa samaan aikaan. Tekee mieli huutaa.

Vakaana pyrkimyksenä on jatkaa samaa linjaa Santiagoon asti, mutta tulen luultavasti hulluksi ennen sitä.

Tie miestä vie.

Pyhiinvaeltajia kirkon portailla.

Pelkkiä pyhäreitä. Kaikki juomassa.