Oli taas vähän raskaampi päivämatka. Mesetalta on päästävä pois ja haluamme ehtiä länsirannalle ennen lentoani. Rannikosta enemmän myöhemmin.
Tavallista rankempi päivätahti karistaa tutut naamat kintereiltä ja tapaamme uusia ihmisiä joka ilta. Vaihtelu virkistää.
Vuoristo lähenee hyvää vauhtia. Se toimiikin hyvänä motivaattorina. Mikään mäki ei voi olla pahempi, kuin tämä tappavan tasainen meseta.
Mesetaa taas kerran. Vuoristo enää päivämatkan päässä.
Aamupäivästä minulla oli huono päivä. Kiukutti, janotti, nälätti, kusetti. Äksyilin. Olin snickersin tarpeessa. Sen kunniaksi - ja koska tänään ei tapahtunut mitään ihmeellistä - kerron minua caminolla ärsyttävistä asioista.
Järjestys on vain kirjoittaessa mieleen tulosta määräytynyt. Varmaan jotain tärkeää jäi mainitsematta. Yritän samalla löytää jotain positiivista asioista.
•Meseta. Ei lisättävää. Täällä ei sentään sada. Ympärillä on vuoristo, joka ilmeisesti estää saderintamaa tulemasta tänne. Eilinen sääennuste (meillä oli TV!) tuki teoriaani, kaikkialla vuoriston ulkopuolella satoi ja ukkosti.
•Kylmä. Esimerkiksi tänään keskipäivällä oli 12 astetta. Ei siinä, viileällä on hyvä kävellä, mutta se jäätävä tuuli. Mistä se tulee? Ilmeisesti mereltä, kun on jatkuvasti vastatuuli. Korvat jäätyy, sormet jäätyy, luut jäätyy, ytimet jäätyy. Kerran kun pääsee tuulelta suojaan, on hiki. Jos voisin palata ajassa taaksepäin, ostaisin perisuomalaisen tuulipuvun.
En edes halua tietää, millainen sää Suomessa on.
•Pyykit. Aina saa olla pesemässä sukkiaan ja kalsareitaan. Tältäkö kotiäideistä tuntuu? Välillä kuivattaminen on hankalaa. Usein kyllä kuivuu nopeasti tuulessa ja auringossa. Jos alberguessa on pesukone, sen hinta vastaa ryöstöä.
•Ruoka. Pienissä kylissä ei välttämättä pääse syömään lämmintä ruokaa (=ei ole ravintolaa tjms.) tai se on niin sontaa, että aamuisin näemme sitä samaa ravinnon irvikuvaa koskemattomana koiran ruokakupissa.
Albergueissa on harvoin keittiö, joten itsekkään ei voi kokata. Siinäs koitat elää hedelmillä, myslipatukoilla, pähkinöillä ja hyvällä tuurilla leivällä.
Onneksi alkoholia saa sentään kaikkialta.
•Paikallinen tapa laskea matkaa. Ei logiikkaa. Välillä innostumme jonkun rajan ylittämisestä, esim. tänään Santiagoon on alle 300km, mutta seuraava pylväs/mainos/infotaulu/vast. näyttää taas kymmeniä kilometrejä enemmän. Syö motivaatiota ja vituttaa muutenkin.
Ehkä tässä vaiheessa matkaa moisella matkalla ei ole merkitystä ja lähempänä määränpäätä luvut luultavasti täsmäävät paremmin.
•Englanti. Huban kanssa yhteinen kielemme on englanti. Siinä ei ole sinänsä mitään ongelmaa, Huba puhuu kieltä hyvin, mutta väsyessämme puhumme ja ymmärrämme vierasta kieltä huonosti ja matkan rasittamana jatkuva toistaminen aiheuttaa sulakkeiden käristymisiä.
•Suihku. Kopit ovat yleensä tosi pieniä ja varustettuna yhdellä koukulla. Ripusta siinä sitten vaatteet ja pyyhe jonnekkin ja vielä niin, etteivät ne kastu siinä kauniin pyöreistä olkapäistäni roiskuvasta vedestä.
Lähes kaikissa albergueissa vesi on lämmintä ja suihku hyvä. Poikkeukset ovat harvassa.
•Saippua. Vessoissa ei yleensä ole saippuaa ja oma pitää aina muistaa ottaa mukaan rippituolilla käydessään. Ällöttävää.
•Rakot ja hiertymät. Lihassäryssä ei ole mitään ongelmaa. Se paranee nopeasti ja lähtee yleensä venyttelyllä hieromisella ja kävelemällä lisää. Iho-ongelmat on hankalampia. Kipu usein vaihtuu myös toiseen ja tuskan määrä on vakio. Esimerkiksi minulla on rakot ensimmäisten varpaiden väleissä, joka aiheuttaa pientä askeleen painottamista jalan ulkosyrjälle. Pienikin virheasento kostautuu sitten polvissa ja säärissä, kun askelia kertyy päivässä yli 40000.
Hobittien asumuksia.
Parikymmentä metriä metsää keskellä mesetaa. Teki oikeasti hyvää sielulle ja mielelle.
Alberguen pieni maskotti. Teki vielä parempaa sielulle ja mielelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti