Sovimme Huban ja Oliverin kanssa treffit Poblacion de Camposiin. Koska laiskimukset pitävät päivämatkansa niin lyhyenä, jouduin pitäytymään vain kymmenessä kilometrissä itsekkin. Rankaisin itseäni lihaskuntopiirillä.
Olin paikalla jo ennen albergueiden avaamista (siivoavat aamupäivisin), joten venailin hetken, tutkin kylää, kävin ostoksilla ja varasin itselleni alberguen parhaan sängyn. Tämä on hyvä syy olla aikaisin perillä. Alapeti hiljaisesta ja hämärästä nurkasta. Täällä on jopa lukot vessojen ovissa ja peilit kylpyhuoneessa! Luksus saa uuden merkityksen halpismajoituksessa.
Pakollinen toimenpide.
'Nam flashbacks.
Omistan tämän kaikille taistelutovereilleni. Yhdessä koettu kurjuus luo vahvimmat siteet.
Ihan taivalluksen alusta saakka camino on tuonut mieleeni armeija-ajat. Niissä on paljon samaa ja paljon eriäväisyyksiä. Suurimmat erot ovat:
-Kukaan ei käske
-Täällä ei tarvitse kantaa Sylviaa mukana. Helvetti, että vihasin sitä metallikasaa
-Täällä saa vettä
-Täällä saa nukkua
-Täällä saa vaihtaa puhtaat vaatteet vaikka kesken marssin
-Täällä ei vituta
-Täällä ei saa ampua, räjäyttää, eikä tuhota mitään
Samaa onkin lähinnä rutiininomainen, helppo elämä. Henkilökohtaisella tasolla suurin yhteneväisyys on siinä, että kävin läpi henkistä puhdistautumista palvelusaikanani. Fyysinen rääkki oli parasta, mitä siihen elämänaikaan pystyin saamaan. Muutenhan olisin siviivipalvelusmies.
Jotain ihan hyviä ominaisuuksia ja taitoja sieltä perämetsästä tarttui. Lähinnä vitutuksensietokykyä, mutta myös esim. taju siitä, että juoda pitää jatkuvasti. Armeijassa siihen patistettiin ihan koko ajan, mutta vettä ei saanut mistään. Letkujen päähänhän se lopulta johti.
Vedestä tuli mieleen kenttäpulloni. Kuusi kuukautta syöksyin, ryömin ja taistelin N-valtiota vastaan se vyölläni. Siihen ei tullut kuin pieniä naarmuja. Otin sen mukaani caminolle ja kahden päivän KÄVELEMISEN jälkeen se oli rikki. Camino löytää tavan tuhota kaiken, mihin se koskee.
Myös uutena ostamani haka meni rikki kahdessa päivässä. Leili oli kiinni repussani sillä haalla ja koska se ei toiminut, molemmat jäivät jonnekkin penkille Vienaan. Nyt jollain hispanokersalla on komealla tornilogolla varustetu pullo sotaleikkejään varten.
Lapsikin tajuaa, mitä N-valtio, jota vastaan mukataistelimme tarkoittaa, mutta tietenkään sitä ei saanut ääneen sanoa valtion leikkikoulussa. Jännä, miten isoisiemme viha ja kauna kulkeutuu veressämme ja äidinmaidon mukana kahden sukupolven yli. Olen muuten käynyt Karjalassa, enkä halua sitä takaisin.
Unkarilaisilla homma menee ihan yli äyräiden. Veljeskansa on menettänyt niin paljon maata, että haluavat nyt valloittaa puoli Eurooppaa. Tai ainakin tuo yksi, mutta se onkin niin stereotyyppinen hunni, ettei toista löydy.
Samalla hallitus pelkää ja ruoskii itseään menneistä. Kaikki vähänkin järjestäytynyt toiminta on siellä nazismia.
Juutalaisten on siinä helppoa olla marttyyreitä ja pyytää vaikka mitä. Aivan kuten eräs keskieuroopalainen valtio maailmansotien välissä...
Niili.
Yöllä tämä on varmaan kuin Burtonin elokuvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti